keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Marraskuu masentaa, vai masentaako?

Olet nuori ainoastaan kerran.
Sittemmin sinun ei auta muu kuin keksiä toinen selitys.
-Billy Arthur-

Näinhän se on, ikä ei kyllä minua mitenkään kummemin vaivaa, vaikka eilen taas yksi vuosi kolahti lisää niskaan. Sen, että ikää on tullut lisää huomaa siitä, että välillä muisti temppuilee, vartalo ei ole niin notkea kuin joskus ammoisina aikoina (vai johtuuko se vain kertyneistä lisäkiloista) ja aina ei jaksa tehdä kaikkea mitä haluaisi.
Tässä iässä on myös hyviä puolia: tällä hetkellä tärkeintä lienee se, että perhe voi hyvin ja jälkikasvu kasvaa hurjaa vauhtia. Pian pieni tulokas saa virallisesti nimensä ja päästään viettämään jälleen yhtä vuodenvaihdetta, alkaa jo kymmenes vuosi, jonka alkunuero kirjoitetaan kakkosella, huh, johonkin se aika vaan katoaa.
Onneksi saatiin hetkiseksi valaisevaaa lunta, joka kummasti kirkastaa ulkona liikkumista.
Toivottavasti myös joulu on tänä vuonna valkoinen!
Ei marraskuu masenna, se on hyvä kuukausi ja ennakoi mukavasti joulun tuloa.
Nautitaan kynttilöiden valosta ja glögistä, josta väitetään joskus, että se on ruotsalaisten keksintöä. Se ei pidä paikkaansa, sillä kuumaa ja maustettua punaviiniä juotiin jo 2000 vuotta sitten Välimeren rannoilla, vain rusinat ja mantelit glögin seassa ovat ruotsalaista perua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti